Ja riippuen tekstiviestillä lähetetystä vastauksesta, jota en vielä ole saanut, voidaan määritellä löytyvätkö neidin aurinkolasit pöydältä ehjinä vai kadulta palasina. Kiitos.
Johtuneeko ylenpalttinen välinpitämättömyys ja vitutus valkoviinistä vai mistä, en tiedä, mutta nukuin ehkä viisi minuuttia viimeyönä ja sängylläni istui kummallinen ihmisotus. Kainaloni tuoksuivat sentään hyviltä ja yöllä kuuntelin sekä ukkosta että sadetta. Yllätys yllätys, samaan aikaan…
Aamut eivät ole näitä suurenmoisimpia hetkiäni.
Lakana on rutussa, viini on loppu, rahat ja korut hukkuivat baariin ja mitä jäi käteen? Viisaus ettei valkoviini, kahvi, vesi ja kaksi voileipää sovi yhteen, eikä varsinkaan UFO-shotit ja hampurilaisateriat, sekä olut ja ”irish coffee”. Taisin juuri taas oksentaa roskapönttööni…
Voi ”muru” koska taas nähdään? Mitä tarkoitit ettet jaksa enään? Kerro jo, pyydän. Ärsyttävää odotusta ja mieleni tekee lisää viiniä. Vähensin tupakanpolttoa, vähensin muusikonelämää.. Aivan joo paitsi että soitan bassoa, niin mikä muusikko? vähensin taiteilijanelämää. Tässä istun hiukset kynittyinä, kengät hajalla, tummine silmänalusine ja kaksi viikkoa aikaa tehdä jotakin merkittävää… Otan unet, kirjoitan runon ja tuhoan sen. Runon siis.
Tietyllä tavalla karua kuvailua, kirjailijanelämä täältä tullaan jos sinne asti eletään. Kovin maaninen olo mikä on hyvin eriskummallista minulle. Mikään ei ole rikki, päässä ei jyskytä, aurinko paistaa mutta se ei haittaa. Olisin yöllä halunnut kävellä ulkona sateessa mutten olisi kehdannut jättää kanssaolijaani yksin. Hän ei syttynyt kävelyajatukselle. Ehkä jonain päivänä?