Joulukuun alku ja mulla on jo kuusi pystyssä. Toisaalta tuo sama pieni koristekuusi on ollut koko vuoden jo pystyssä tuossa hyllyn päällä.. Laiska, minäkö? 🙂
Pikkujoulukausikin alkoi ja juhlat, johon itse osallistun, ovat vasta tulevana perjantaina. Teemana on myös pukeutua joksikin, mutta en vielä ole keksinyt, haluanko kääriytyä sideharsoon muumioksi vai hiippailenko omassa satujen suosikissani, Ihmemaan Hulluna hatuntekijänä? Toisaalta idea muumioitumisesta on kiehtova.. Oi, mä niin tykkään teemapileistä 😀 Toivottavasti mulla olisi mahdollisuus päästä taas ihmisten ilmoille bassoni kanssa, ellei pikkujouluissa ole jo musiikki järkättynä. Kynnet jo kasvaneet niin etten muista milloin viimeksi olenkaan soittanut kunnolla. 🙂
Kirjallisuuden suhteen olen tullut siihen tulokseen että muutama sata vuotta sitten oli hiukka parempaa, jos näin voisin ilmaista? Tosin nykyään on ehkä vaikeampi kirjoittaa jos kaikki romanttinen roska on jo kirjoitettu, mutta voi, miten tämänkin kivisydän heltyi lukiessa Oscar Wilden satuja, mm. Satakieli ja ruusu, sekä Itsekäs jättiläinen. Selvä, ehkä hiukan hassua itkeskellä aamuyöllä saduille mutta nämä olivatkin toisenlaisia satuja kuin perinteiset Disneyn muokkaamat Tuhkimo, yms. (Tosiasiassahan Tuhkimokin alkuperäisesti päättyi aivan toisin kuin nykyään, muttei siitä sen enempää..) Toisaalta, kyllä rupesi naurattamaan hennon itkeskelyn jälkeen että miten voinkin? Nämähän ovat vain satuja? Ei, mulle ne on enemmän kuin satuja eikä lokeroituna pelkästään ”lasten” saduiksi.
Mutta jos hiukan nykyaikaan päin siirrytään, luin kuukausi, ehkä kaksikin, sitten James Ellroyn teoksen Hurmeinen kuu. Kesällä taas sain päätökseen Jonas Gardellin ’Kummajainen astuu kehiin’. Siinäpä vasta joitakin jotka voisin lukea uudestaankin. Wau! 😀
Huvittavaa kuinka oma ajatus lentää ja kuinka sitä heltyykin tunteelliseksi. Naurettavaa, siitäpä otsikkokin. 🙂 Käytin haaveiluaikani umpeen ja palaan kylmään todellisuuteen, lempinimenä tapettu..